Koulutus antaa Sinulle vahvat työkalut seuratoiminnan johtotehtäviin.-Tartu opiskelun tarjoamiin haasteisiin, ammattilaisia tarvitaan aina!
Liikunnan ammattitutkinnolta seuratoiminnan osaajaksi Seuratoiminta ammattimaistuu. Vapaaehtoisten seuratoimijoiden tueksi koulutetaan liikunta-alan ammattilaisia, joita varten on luotu liikunnan ammattitutkintoon valmistava seuratoiminnan osaamisalue. Liikunnan ammattitutkinto on näyttöön perustuva ammattitutkinto. Tutkintoon valmistava koulutus tapahtuu monimuoto-opiskeluna oman työn ohella. Koulutuksen tarkoitus ja tavoite Koulutuksen avulla varmistetaan vapaaehtoisen seuratoiminnan uudistumiskyky tulevaisuudessa ja vahvistetaan ammatillista osaamista vapaaehtoistyön tukena. Koulutukseen osallistuja hahmottaa ja ymmärtää liikunnan ja urheilun tulevaisuuden haasteet ja osaa soveltaa niitä omaan toimintaansa omassa toimintaympäristössään. Kohderyhmä Koulutusohjelma on tarkoitettu seuratuella palkatuille seurojen toiminnanjohtajille, valmennuspäälliköille, junioripäälliköille tai vastaavissa tehtävissä toimiville henkilöille. Koulutuksen vastuutahot ja henkilöt Koulutuksen toteuttamisesta vastaavat Suomen Urheiluopisto ja Suomen Liikunta ja Urheilu ry. Opiston koulutusvastaavana toimii Johtoinstituutin johtaja Pertti Pohjola ja Suomen Liikunnan ja Urheilun koulutusvastaavana toimii seuratoiminnan asiantuntija Sirpa Korkatti. Koulutuksen laajuus ja lähijaksot Koulutus on laajuudeltaan 40 opintoviikkoa ja toteutetaan monimuoto-opiskeluna. Jokaiseen jaksoon liittyy työssä oppimista, oppimistehtäviä ja alan kirjallisuuteen perehtymistä. Lähijaksot kestävät pääsääntöisesti kolme vuorokautta.
|
Koulutuksen sisältö Liikunnan ammattitutkinto koostuu neljästä yhteisestä osasta ja seuratoiminnan osaamisalueesta. Tutkinnon yhteisiä osia käsitellään käytännönläheisesti seuratoiminnan näkökulmasta. Seuratoiminnan osaamisalueella osallistujat perehtyvät ja valmentautuvat seuratoiminnan perusteisiin ja erityispiirteisiin. A) Tutkinnon yhteiset osaamisalueet - yrittäjyys - terveyden edistäminen seuratoiminnassa - toimintaympäristön hallinta - liikunnanohjaaminen ja valmennus seurassa B) Seuratoiminnan osaamisalue - seuran johtaminen - seuran markkinointi, sponsorointi ja viestintä - seuraorganisaation kehittäminen - yhteistyö ja vuorovaikutustaidot - valmennustoiminnan organisointi - tapahtuma – ja projektiosaaminen Koulutuksen hinta Koulutuksen hinta on xxxx euroa, joka sisältää myös näytöt. Hintaan sisältyy opetuksen lisäksi täysihoito Suomen Urheiluopistolla ruokailuineen. Osallistuminen tutkinnon näyttöihin ilman valmistavaa koulutusta maksaa 250 euroa/tutkinnon osa. Hakeminen Seuraava koulutus alkaa syksyllä 2010. Ajankohta selviää myöhemmin. Hakeminen koulutukseen tapahtuu hakulomakkeella, jonka voi tulostaa tästä.
Lisätiedot Suomen Urheiluopisto, Kansainvälinen Johtoinstituutti Pertti Pohjola, puh. (03) 8424 1221, Sirpa Korkatti, puh. 044-2767270 tai koulutusassistentti Kirsi Kuuneva, puh. (03) 8424 1312. Liikunnan ammattitutkinnon perusteet tästä linkistä:
|