Olet sivulla: / Koulutus Suomen Urheiluopistolla / Liikunnanohjaus / Lasten liikunta / Lastenohjaajakoulutus
 

Urheilujärjestöjen ohjaajille lisäkoulutusta

Liikunnalla on hyvin tärkeä merkitys lapsen kehityksessä. Ammattitaitoisessa ohjauksessa lapset oppivat liikunnan avulla oman kehon hallitsemisen lisäksi hyvän elämän perustietoja ja -taitoja sekä ryhmässä toimimista. Liikunnan tulee olla lapselle positiivinen elämys riippumatta hänen taitojensa tasosta.

LASTENOHJAAJAKOULUTUS 10 ov

Lastenohjaajakoulutus antaa opiskelijoille hyvät valmiudet lapsilähtöisen liikuntakasvatuksen suunnitteluun ja toteutukseen. Tavoitteena on, että lastenohjaaja huomioi lapsen taitotason ja osaa suunnitella ryhmän toiminnan niistä lähtökohdista. Opinnot sisältävät teoriatietoa ja käytännönharjoituksia alan asiantuntijoiden johdolla.  

Kenelle koulutus on tarkoitettu

Koulutus on tarkoitettu lasten liikunnan parissa urheilujärjestöissä toimiville. Kurssin pääsyvaatimuksena on I -tason ohjaajakoulutuksen suorittaminen. Tämä koulutus on II-III-tason koulutusta.

  

  Koulutuksen tavoitteet
Koulutuksen tavoitteena on, että opiskelijat omaksuvat uuden oppimiskäsityksen osana omaa oppimisprosessiaan sekä pystyvät soveltamaan sitä lasten liikuntakasvatukseen. Opiskelijat omaksuvat sekä teoriatietoa että käytännön taitoja voidakseen suunnitella ja toteuttaa lapsilähtöistä liikuntakasvatusta.

Opiskele työn ohessa
Koulutus kestää viisi kuukautta ja se toteutetaan monimuoto-opiskeluna. Laajuudeltaan 10 opintoviikon kokonaisuus sisältää viisi lähiopiskelujaksoa (pe-su) Vierumäellä. Seuraavan koulutuksen aloitusajankohta on vielä avoin. 

Lähijaksojen teemat ja ajankohdat

Teemoja tullaan käsittelemään alan asiantuntijoiden johdolla ja koulutuksen vetäjänä toimii Ilkka Aho.

 

• fyysinen ja psyykkinen kehitys
• motoriikka, perusliikkeet, liiketekijät
• kohtaaminen / vuorovaikutus
• oppiminen ja opettaminen
• ohjaajana kasvaminen
 

Koulutuksen hinta
Koulutuksen hinta on 850 euroa. Se sisältää opetuksen ja koulutusmateriaalin lisäksi majoituksen ruokailuineen Suomen Urheiluopistolla Vierumäellä.

 

Vapaamuotoiset hakemukset:
Suomen Urheiluopisto, lastenohjaajakoulutus
Kirsi Kuuneva
Kaskelantie 10
19120 Vierumäki

 

Ilmoita hakemuksessasi mm. nimi, yhteystiedot ja henkilötunnus muiden tietojen lisäksi.  

 

Lisätietoja:
Ilkka Aho, Ilkka Aho puh. 044 377 8386

Suomen Urheiluopisto    |    Urheiluopistontie 373, 19120 VIERUMÄKI    |    puh. (03) 8424 11 (vaihde)    |    fax (03) 8424 5755
    2004 © Suomen Urheiluopisto